CV
Kokoonpanot ja esiintymiset

Puoliammattimainen laulajanurani alkoi 1985.
Olen laulanut vuosikymmenet muiden kirjoittamaa musiikkia erilaisten yhtyeiden solistina, kunnes muutama vuosi sitten oma laulunlähde alkoi pulppuilla tarttuvia melodioita ja vahvoja tarinoita. Aiheet löytyvät läheltä: muistoista, ihmisistä, tunteista ja tunnelmista itsepintaisina impulsseina, jotka eivät jätä rauhaan ennen kuin ovat saaneet laulun muodon. Useimmiten melodia saapuu ensin. Unen ja valveen rajamailla tai metsäpolkuja kulkiessa. Tai sitten ilmaantuu kokonainen säkeistö yhdellä kertaa, sanoineen ja sävelineen. Mustikkametsässä, kuntosalilla, bussissa tai illalla hampaita harjatessa.
Elämäni haasteet saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että nämä laulut täytyy saada julki, yleisön kuultavaksi.
Vuonna 2020 julkaisin tuoreesta tuotannostani tusinan verran lauluja kahdella EP-levyllä. "Ei se ollut musta" sisältää harmonikkataiteilija Petri Ikkelän sovittamaa iskelmää, milongaa ja tangoa ison orkesterin säestyksellä. "Keskiyöllä uimaan" -levyn sovitukset ovat Mika Siekkisen ja Ape Anttilan käsialaa.
Mika Siekkisen trion solistina (1985 -) - jazzballadeja, swingiä ja iskelmää.
Sydänystävä (1986 - 1989) - kotimaista gospelrockia kirkoissa ja festareilla.
Sininen Saluuna (1991 - 2005) - toisena solistina laulaja-kitaristi Paul Öhrnbergin country-rockhenkisessä housebändissä. Muut muusikot: Joppe Lehtonen (kitara), Rolf Holmberg / Hannu Tikka (bassokitara), Sami Reinikka (rummut). Ravintolakeikkoja, yritys- ja yksityisjuhlia.
Radioateljeen Ateljee-orksterin laulutrio (1993) - Paroni Paakkunaisen jazzsovituksia tutuista iskelmistä - mukana Essi Wuorela ja Riikamaria Paakkunainen.
Sonho Azul (2004 - 2010) - bossa novaa ja muita brasilialaisia rytmejä. Duokeikkoja kitaristi Esa Kauppisen kanssa. Laajennetussa kokoonpanossa mukana Lauri Tanner (perkussiot), Uke Keinänen (huilu) ja Heikki Prokkola (piano). Klubi- ja ravintolakeikkoja (mm. Storyville, White Lady), Ylläs Jazz 2009.Trio Sopranos (2005) - laulutrio esiintyi Vieno Kekkosen 50-vuotisjuhlakiertueella. Mukana Asta Siekkinen ja Pirjo Kämppi.
Missian Gospel Choir (2008 - 2011) - vauhdikasta gospelmusiikkia neliäänisesti englanniksi ja ruotsiksi esittävä sekakuoro, jota johti Elna Romberg. Useita solistisia tehtäviä kirkkokonserteissa.
Slaavilainen konsertti (2010 - 2019) - venäläisiä sävelmiä suomeksi yhdessä Vieno Kekkosen ja Erkki Liikasen kanssa. Säestäjänä haitaristi Pekka Pentikäinen.
Tuurauskeikkoja laulutriossa Vieno, Pirkko ja Brita > Marjatta (1992 - 2015) sekä Supernaiset (2016).
Duona haitaristi Pekka Pentikäisen kanssa 2012 >
Espoon Pelimannien / Esbo Spelmanslagin solistina 2018 >
Poimintoja vuosien varrelta:
Kolmen Tähden Svengit 1994 - TV2:n tuottama 8-osainen musiikkiohjelmasarja, jonka tähtinä olivat Vieno Kekkonen, Brita Koivunen ja Pirkko Mannola. Paikkasin yllättäen sairastunutta Brita Koivusta sarjan toisessa ja kolmannessa jaksossa.
Tapsan Tahdit -laulelmafestivaalit Nokialla 1994, 1995 ja 1996.
- 1994 - laulelmakilpailun kolmas sija omalla kappaleella "Meidän tanssi".
- 1995 - televisioitu laulelmakonsertti. Lauantaijamit Vanhassa Makasiinissa, solistisia tehtäviä ja lauluduona Essi Wuorelan kanssa.
- 1996 - televisioitu Toivo Kärki -konsertti. Lauantaijamit Vanhassa Makasiinissa.
Bumtsibum 2001 - voitimme Vienon kanssa musiikkitietovisan Seppo Hovin joukkueessa. Vastapuolella Esa Niemisen joukkueessa isä ja tytär Jussi ja Mandi Lampi.
Lomalinjan risteilyt Volgalla ja Laatokalla 2013 - 2018.
Säestäjänä haitaristi Pekka Pentikäinen.
Esiintymiset sotaveteraaneille lukuisissa eri tapahtumissa 1990 - 2021.
Sotaveteraanijärjestöjen ja Finnairin lentävän henkilökunnan (purseri Kalevi Rönnqvistin johdolla) järjestämät jokavuotiset rosvopaisti-tilaisuudet sotiemme veteraaneille eri puolilla maata sekä Virossa ja Floridassa. Syksyllä 2021 kävin esiintymässä Ylihärmässä, Vihdissä ja Porissa järjestetyissä rosvopaistitapahtumissa yhdessä Eki Liikasen kanssa, säestäjänä solistiyhtye Jermut.