Albumin "Elina Sauri" laulujen sanat

1. Yötä valvon 2. Benjamin 3. Kolme sanaa 4. Kaarnalaivat 5. Keijupuiston kuningatar                      6. Laiskotellaan 7. Hetki 8. Silta huomiseen 9. Yöttömänä yönä 10. Ilta kaunein jouluaaton                               

1. Yötä valvon (san. Jari Kaarlela)

Yötä valvon, taas turhaan katse kiertää hämärää. Tiedän sen, näin kun ääntä kellon kuuntelen. Sekunneittain se aamuun asti hiljaa tikittää. Yötä valvon, miksi meihin usko en?

Monta kertaa oon aiemminkin miettinyt mä näin, ootellen, kun tunnit taas toistaan seuraten aamuun ehtii. Ja yhä ihmetellen, miksi jäin, yötä valvon - uskoen vai toivoen?

Sut vainko sattumalta sain, kun lailla sokeain mä syöksyin sekaan tunteiden? Rakastinko, nyt en tiedä, ehkä annoin vaiston viedä. Vai turhaanko taas epäilen?

Silmät suljen ja mietin, kuinka tuntea voi näin. Yötä valvon, siinä siinä lähelläin.

SOLO

Sut vainko sattumalta sain, kun lailla sokeain mä syöksyin sekaan tunteiden? Vierelläsi olen tässä, kanssas kiinni elämässä. Se merkiksi kai käy rakkauden?

Vielä hetken mä saanhan olla hiljaa, juuri näin? Yötä valvon, sinä siinä, lähelläin.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


2. Benjamin (san. Asta Siekkinen)

Hissin oveen nimes raaputin, oi Benjamin! Sun kanssas viidenteen mä meen ja takaisin. Harjassa sun hiuksiasi säilytin, oi Benjamin! Ne mustat on ja niitä kosketin.

Oi Benjamin! Niin päivät kuluu kuitenkin. Sun ääntäs vastaajasta nauhoitin.

Oi Benjamin, jos voisit tulla takaisin! Ois silloin kaikki paljon paremmin!

Äitiäsi eilen tapasin. Oi Benjamin! Me oltiin hiljaa ihan niin kuin ennenkin. Kavereille illansuussa soittelin, oi Benjamin, ne tulee käymään meillä vieläkin.

Oi Benjamin! Niin päivät kuluu kuitenkin. Sun kaikki tekstiviestis tallensin.

Oi Benjamin, jos voisit tulla takaisin! Ois silloin kaikki paljon paremmin!


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


3. Kolme sanaa (san. Jari Kaarlela)

Muistan mä sen, kun kolme pientä sanaa rakkauden sun korvaasi mä kuiskin vaan. Nyt vasta huomaat, kun kaikki ohi on, jo oisi valmis vastaamaan mies silloin sanaton.

Tunnustan sen, vaikka enää sua kuuntele en, mä silloin niin sua rakastin. Nyt vain on turhaa sun oottaa kutsuain, et sanaa kuule huuliltain.

Ymmärrän sen: pelko pienen sydämen kai silloin suun sai sulkemaan. Sä jos oottaisitkin, ei menneet saavu takaisin. Omaa tietäin lähden pois kulkemaan.

Toivoisin vain, ne sanat joihin kerran vastausta hain, jos kuulet joskus uudelleen.... Kai opit viimein, ja silloin selvä on, ne sanat saa sun huomion?

SOLO

Muistatko sen, kun kolme pientä sanaa rakkauden sun korvaasi mä kuiskin vaan? Kai opit viimein, ja silloin selvä on, ne sanat saa sun huomion?


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


4. Kaarnalaivat (san. Jari Kaarlela)

Taas lapsuuden leikkejä muistellessain, mietin: pojat on poikia vain. Vaikka paperilennokitkin tuuli vei, päiviin murheita päästäneet ei.

Näin vuosia siitä on vierähtänyt, ne pojat on miehiä nyt. Vain muutama siipensä kantamaan sai, siipirikkoina toiset on kai.

Silmin sinisin katsoin minäkin silloin. Ruusunpunaisin värein peittelin vain mustelmain.

Toiveiden määrä niin mittaamaton kaarnalaivojen kannella on. Myrskyn kourissa useimmat kolhuja saa, toiset rannalla vain odottaa.

SOLO

Silmin sinisin katsoin minäkin silloin. Ruusunpunaisin värein peittelin vain mustelmain.

Toiveiden määrä niin mittaamaton kaarnalaivojen kannella on. Myrskyn kourissa useimmat kolhuja saa, toiset rannalla vain odottaa. Yksin aina ne vain odottaa.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


5. Keijupuiston kuningatar (san. Jari Kaarlela)

On peilissä nainen kuin kuvissakin. Tuo punapää nyt hiuksin harmaantuvin. Ei mainetta mennyttä muualla nää, sen seinilleen vain kehystää.

Näin tauluissa keskellä tanssijoiden hän seisoo, kuin elämää odottaen. Se mukaansa otti, ja vauhdilla vei. Ei otteestaan päästänyt, ei.

Nyt aikaa entistä muistellen tanssii päivien taa. Hän pitkin lattiaa luistellen kaipaa tanssittajaa.

Vaan parneri tuttu ei palannutkaan, se viereltä kuinka pääs katoamaan? Vain selkänsä käänsi ja käveli pois kuin koskaan ei tanssittu ois.

SOLO

Taas aikaa entistä muistellen tanssii päivien taa. Hän pitkin lattiaa luistellen kaipaa tanssittajaa.

On peilissä nainen, ja kuvissakin. Ne ihmeissään katselee nyt kumpikin. Kun toinen on matkalle lähdössä nyt, on toinenkin hämmentynyt. Kuin aika ois pysähtynyt...


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


6. Laiskotellaan (san. Gilbert Sihvonen)

Laiskotellaan tyhjän panttina kaiket päivät. Laiskotellaan -  taakse turhat kiireet jäivät. Käyn vihellellen, olen vapaa!

Laiskotellaan, näin turhuudelle tarkoituksen löytää. Laiskotellaan, käyn hymyillen vain katettuun pöytään. On marinoista muiden turha murhetta kantaa.

Miksi surisin suotta? Tää on elämää! Mainen mammona muita  saa juoksuttaa, mä paikollein jään.

Laiskana vaan saamattoman leiman saada voi. Paistatellaan nyt vielä kun lintujen laulu soi!

SOLO

Miksi surisin suotta? Tää on elämää! Mainen mammona muita saa juoksuttaa, mä paikoillein jään.

Tuuli pilviä käy syrjään pukkaamaan, loikoilen vaan. Etten lanttiakaan pääse hukkaamaan.

Miksi surisin suotta? Tää on elämää! Mainen mammona muita saa juoksuttaa, mä paikoillein jään. Mainen mammona muita saa juoksuttaa. Mä paikoillein jään.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


7. Hetki (san. Jari Kaarlela)

Kuulethan, laulu meidän jälleen soi. Se kerran oli sävel satumaan. Tiedäthän, etten enää muuta voi, vaikka varmaan tätä tulen katumaan.

Nyt kun teen sen, minkä teen, mitään saa ei ennalleen. Tätä tahtoisi ei kukaan osakseen.

Hetki viimeinen - on käsi kädessään. Hetki viimeinen on tullut näin olla lähellään. Kun hetki viimeinen nyt vaihtuu ikävään. Kaikki muuttuu, sinä lähdet - .

Uskothan, näin siksi teen kun rakastan. Se kai kuuluu valaan kerran vannottuun. Tunnustan, sen sulle tässä tunnustan, myös mä väsynyt oon turhaan taisteluun.

Nyt kun teen sen, minkä teen, mikään jää ei ennalleen. Taas yksi tarina vain tulee päätökseen.

Hetki viimeinen - on käsi kädessään. Hetki viimeinen on, enää en voi olla lähellään. Kun hetki viimeinen nyt vaihtuu ikävään. Kaikki muuttuu, sinä lähdet  - minä jään.

SOLO

Meillä aikaa vaan ei ollut enempää.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


8. Silta huomiseen (san. Kari Kuivalainen)

Tänään lähtee pois mun ystäväin. Tänään tahdon unohtaa. Tummat varjot häilyy sisälläin. Annan niiden kuljettaa.

Katselen kun kiitotien läpi teräslintu käy. Noustakseen siivilleen, ja kohta sua ei näy. Sillan teen huomiseen, mä en aio odottaa. Odottaa ainoaa, jota en voi tavoittaa. Sillä valot häipyy pilviin ja nousee taivaisiin.

Hiljaisuutta huokuu sillat, kohta lumeen hautautuu. Nämä ikuisimmat illat aamun valoon haalistuu.

Katselen kun kiitotien läpi teräslintu käy. Noustakseen siivilleen, ja enää sua ei näy. Yksin meen huomiseen, on jo aika unohtaa. Unohtaa unten maa, jota takaisin en saa. Sillä liian kauan kesti salaisuutes paljastaa.

SOLO

Sinun silmistäsi paljon nään, etkä pysty sä mitään enää peittämään.

Katselen kun kiitotien läpi teräslintu käy. Noustakseen siivilleen, ja enää sua ei näy. Yksin meen huomiseen, minä tahdon unohtaa. Unohtaa rakastaa sitä yhtä ainoaa, jota kenties joku toinen jossain kotiin odottaa...


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


9. Yöttömänä yönä (san. Elina Sauri)

Niin kumma on valvoa yli pimeyden, jota kestää vain tuoksuvan yönsydämen. Ja kuitenkin toivoa, että mentyään voisi aurinko nukkua vähän pidempään.

Sinut löysin mä kanssani yötä kulkemaan, joka valkenee kun sille antaudutaan. Sananjalka jos kukkii, niin toiveeni saan tänä yötönnä yönä kai toteutumaan.

Kun aika on valon, en tahdo nukkumaan. Ja nyt on aika ilon, me siis juhlitaan. Jossain takana merten lepää äärettömyys. On meidän tää hetki, ja siinä iäisyys.

Sinun nauruusi hukkuisin pulppuilevaan ja sun uniisi tahtoisin nukahtaa. Sinun laulusi enkelit saa lentämään, ja ne suojaavat hellimmin meitä siivillään.

Niin kumma on valvoa yli pimeyden, jota kestää vain tuoksuvan yönsydämen. Ja kuitenkin toivoa, että mentyään voisi aurinko nukkua vähän pidempään.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


10. Ilta kaunein jouluaaton (san. Jari Kaarlela)

Ilta kaunein jouluaaton nyt jo hiljaa hämärtää, kuu kalpea vain valon kotiin tuo. Takan puihin lahjapapereista tuli leviää, se juhlapöytään tunnelman luo. Kun on loppu leikit lasten, niiden nukkuvan jo nään, sun olkapäätäs vasten mä vihdoin painan pään.

Tää hetki meille eksyneille on lahja Luojan. Saa kiireessä suojan ja rauhan sisälleen. Näin olla jos saan kainalossaan ees huomiseen, niin joulun saan sydämeen.

Ilta kaunein jouluaaton vaihtuu yöhön pimeään. Vain tähti yksi yllä Itämaan. Sama tähti, joka tietäjille toisti nimeään, nyt mua ohjaa luokse Kuninkaan. Kanssaan kulje en mä harhaan, löydän luokse seimen sen. Ja siellä lahjan parhaan saan joulun ikuisen.

Tää hetki meille eksyneille on lahja Luojan. Saa kiireessä suojan ja rauhan sisälleen. Näin olla jos saan kainalossaan ees huomiseen, niin joulun saan sydämeen.

SOLO

Tää hetki meille eksyneille on lahja Luojan. Saa kiireessä suojan ja rauhan sisälleen. Näin olla jos saan kainalossaan ees huomiseen, niin joulun saan sydämeen.